Luonnos tutkimus- ja ke­hit­tä­mis­ra­hoi­tuk­sen monivuotisesta suunnitelmasta lausun­to­kier­rok­sel­le

08.05.2024 09:58

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö järjestävät 8.–24.5.2024 lausuntokierroksen laajapohjaisesti valmistellun tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) rahoituksen käytön suunnitelmasta seuraavalle kahdeksalle vuodelle.

Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen T&K-menot nykyisestä vajaasta kolmesta prosentista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen ja voimassa olevan T&K-rahoituslain mukaisesti valtion T&K-rahoitus nousee 1,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä sillä edellytyksellä, että yksityisen sektorin panostukset kattavat kaksi kolmasosaa T&K-menoista.

T&K-panostusten kasvattamisella pyritään parantamaan tuottavuutta ja kilpailukykyä ja siten tuetaan pitkän aikavälin talouskasvua ja vahvistetaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa. Valtion T&K-rahoitusta lisätään vuosittain noin 280 miljoonalla eurolla verrattuna vuoden 2023 lähtötasoon.

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sitoutunut T&K-rahoituslain toimeenpanoon ja näin myös viime vaalikaudella parlamentaarisesti sovittuun tavoitteeseen tutkimus- ja kehittämismenojen nostamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä.

Lausuntopyyntö.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää